Heta Hämäläinen - Jyväskylän Tanssiopisto

Heta Hämäläinen

Opetusaineet AfroBalance | AfroKids | Lasten Afro | Taaperoafro

Taidekasvattaja (FM) ja tanssinopettaja. Tanssinut aktiivisesti afrikkalaista tanssia vuodesta 1999 lähtien, lisäksi opintoja nykytanssissa. Musiikki- ja viulunsoitonopintoja Keski-Suomen konservatoriossa 1992–2004. Suorittanut aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot Jyväskylän yliopistossa vuosina 2016–2017.

Tanssija ja yksi perustajajäsenistä Tanssiteatteri Mami Watassa (mamiwata.fi), jossa tehnyt niin tanssi-, laulu- kuin soittorooleja. Täydentänyt afrikkalaisen tanssin opintoja Kongon tasavallassa (2012) ja Guineassa (2014). Toiminut myös tanssijana Tanssiteatteri Krampissa (kramppi.fi), jossa tehnyt mm. roolityön kauhumusikaalissa Dracula (2010) ja tanssimusikaalissa Romeo ja Julia (2012). Tuottajana ja taidekasvattajana Lastenkulttuuriyhdistyksessä TaidePiiLO (taidepiilo.fi), joka tuottaa lapsille ja perheille innovatiivistä, elämyksellistä ja ammattitaidolla toteutettua taidetoimintaa.

Heta on vuodesta 2011 alkaen kehittänyt afropohjaisia lastentansseja taapero- ja lastenafroa osana tanssitaiteen perusopetusta. Hänen vahvuuksiaan opettajana ovat innostamisen taito, eläytymiskyky ja tahto kehittyä yhä paremmaksi pedagogiksi. Hänen tunneilla painottuvat tanssimisen ilo, omanlainen ilmaisu ja kannustava ilmapiiri. Opettamisessa Hetalle on kaikkein tärkeintä olla hyvä esimerkki, koska usein kehollisella vuorovaikutuksella on merkittävämpi vaikutus kuin sanallisella.